Makuuhuoneen hämyiset nurkat

IMG_2236

Makuuhuoneen perään on kyselty, joten rohkaistuin ottamaan muutaman kuvan, vaikka osa listoista on yhden jutun takia edelleen pois paikoiltaan. Ennen kokovalkoinen ja hieman pliisu huone sai siis loppukesästä uuden ilmeen, kun maalasin kolme seinää tummanharmaalla (Tikkurilan Mantteli M499). Myös neljännestä seinästä keskusteltiin, mutta näin syyspimeiden tultua olen ollut ihan tyytyväinen yhteen valoisampaan seinään.

Valkoisen Harmajan Suvi pohti äskettäin Snapchatin puolella saunatuvan maalaamista tummaksi ja suunnitteli maalavansa seinien lisäksi myös katon. Itselleni ei tullut makuuhuoneprojektissa mieleenkään katon maalaaminen, mutta kieltämättä efekti olisi makein, jos koko huone olisi samanvärinen. Ylipäätään tumma, harmahtava värimaailma on vyörymässä kovaa vauhtia sisustamiseen ja myös sisustuskuviin. Tasaisiksi ylivalotetut kuvat ovat väistymässä hämyisiä ja varjoisia nurkkia sisältävien kuvien tieltä. Jos teillä sattuu olemaan käsissänne Asun-lehden uusin numero, ymmärrätte viimeistään mitä tarkoitan. Mielestäni uusi trendi on tervetullut ja tuo kuviin kolmiulotteisuutta. Mikä parhainta, se on erittäin helppo toteuttaa marraskuisessa Suomessa!

IMG_2226

Mutta takaisin makuuhuoneeseen. Päiväpeitosta on tullut silloin tällöin tiedusteluja. Se on Stockmannin Casa-mallistoa, ja olen elänyt siinä uskossa, ettei sitä enää myydä. Kiitos kuitenkin lukijalleni Sannalle tiedosta, että peitettä on saatavissa mm. Stockan verkkokaupasta! Pidän tuosta peitteestä tosi paljon. Koska se on käännettävä, sillä saa helposti vaihdettua huoneen ilmettä tummempaan tai vaaleampaan. Ainoa harmi on, että se on uuteen 180 cm leveään sänkyymme vähän liian kapea (huijasin näissä kuvissa asettamalla peiton epäsymmetrisesti). Helmalakanan tai runkoverhoilun kanssa se voisi kuitenkin edelleen mennä.

IMG_2241

IMG_2238

Uusin juttu makuuhuoneessa on lipasto. Myin pois kaksi vääränkokoista Ikean Malm-lipastoa ja ostin tilalle tämän matalan ja leveän. Myös yksi terassin tuoleista tuli talvisäilöön makuuhuoneeseen, sillä aina tarvitaan jokin paikka, johon puoliksi käytetyt t-paidat heitetään. Vaatteet kätkeytyvät liukuovien taakse parin neliön kokoiseen ”vaatehuoneeseen”. Mielenkiintoista muuten, miten ajatukset ja ihanteet vaatesäilytyksestä ovat lyhyessä ajassa muuttuneet. Kun muutimme tähän kotiin, tein diilin miehen kanssa, että makuuhuoneen vaatehuone tulee minun käytööni ja miehelle rakennetaan vaatesäilytys jonnekin muualle. Niin ei kuitenkaan koskaan käynyt ja hyvä niin. Karsimisen seurauksena minulla on nykyään niin vähän vaatteita, etteivät ne vie puoliakaan vaatehuoneen rekeistä. Silti aina löytyy jotain päällepantavaa – ei ehkä joka päivälle erilaista, mutta tuttuja ja hyväksi havaittuja arkiunivormuja kuitenkin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    • Kiitos Silja! Harmaa tosiaan tuo rauhallisen ilmapiirin makuuhuoneeseen. Vähän jäi kyllä tämän postauksen jälkeen kaivelemaan, että olisiko sittenkin pitänyt maalata neljäs seinä, katto ja kaikki. Näin yhden kuvan, jossa seinien lisäksi myös ovi oli maalattu harmaaksi. Huh, ehkä tämä riittää 🙂

  • Onpa ihanaa kun tulit takaisin. Sinulla on ihana blogi ja kuvat kauniita. Meillä on kanssa saman tyylinen sävy makuuhuoneen seinässä. Tuo todellakin pesämäisen tunteen ennen niin valkoiseen huoneeseen 🙂

    • Mukavaa, että olet löytänyt takaisin blogini pariin, vaikka vähän on/off -bloggaaja olenkin. Tähän aikaan vuodesta pesämäinen sävy on oikein hyvä… voisin mennä vaikka talviunille.

  • Huikean kaunis makkari, ja nuo petivaatteet kaikkineen ovat juuri omaan makuuni. Meillä on kaunis päiväpeitto, mutta johan alkoi tehdä mieli vaihtaa. Ai että, miten tästä nyt selviytyä? 😀

    • Nää on näitä sisustajan first world problemeja! 😉 Toisaalta eikös teillä ole aika samannäköinen päiväpeitto jo nyt? Mutta voin kyllä peukuttaa täysillä tämän peitteen puolesta. Kannattaa käydä Stockalla kurkkaamassa, miltä näyttää livenä.

  • Voi, miten kaunis tuo harmaa. Samanlaisesta muutoksesta haaveillut meidänkin makkariin, milloinkahan ehtisin…

    • Kyllä se hetken vei täälläkin. Ps. kannattaa sitten valita riittävän mattapintainen maali. Meillä on hieman liian kiiltävä.

  • Heippa, mistä olet löytänyt tuon värisen taulun joka on lipaston päällä ? 🙂

  • Tämähän oli päässyt vilahtamaan minulta ohi tyystin, mutta onpa kaunis tuo harmaa seinä. Kokovalkoisen väistyminen on todellakin tervetullutta vaihtelua ja antaa sijaa hieman persoonallisimmille sisustusratkaisuille. Syksyn aikana sisutuslehdetkin ovat tarjonneet tavallista yllättävämpiä ratkaisuja.

    • Kieltämättä herkullinen murrettujen ja tummien värien kausi on käynnistynyt. Ihanaa, loppuviikosta ilmestyvät vuoden ekat sisustuslehdet. Veikkaan, että siellä nähdään paljon näitä valkoisesta poikkeavia ratkaisuja.

  • Kauniita kuvia. Petaus myös kaunis. Olisin kysynyt sängysta vielä, mistä olet hankkinut ja korkeus?

    • Kiitos. Sänky on Ikeasta: Hesseng-patjat ja Engerdal-patjakehikot. Korkeus 10-senttisillä jaloilla on 61 cm (jalkoja on saatavilla eri korkuisina) + Tromsdalen-sijauspatja päälle n. 7 cm.

  • Ihanan näköistä! Jos joskus päätät päivittää päiväpeiton astetta isompaan, tarjoudun ostamaan nykyisen päiväpeiton pois jaloista kuleksimasta 😀

    • Kiitos tarjouksesta 😀 Olen katsellut sopivaa päiväpeittoa jo jonkin aikaa mutta riittävän suurta ei tunnu löytyvän.