Uusi koululaukku ja sen kaksitoista kriteeriä

Koulu- ja työpäivinä joutuu välillä kuljettamaan mukanaan paljon tavaraa, ja olin jo pitkään etsinyt tarpeisiini sopivaa laukkua. Minulla oli sille aika tarkat kriteerit, vähän turhankin tiukat. Haussa oli (1) laadukas ja ajaton olalla kannettava nahkalaukku, jossa olisi (2) riittävästi tilaa ainakin läppärille, vaihtokengille ja juomapullolle. Sisäosan tulisi olla yksi tilava osasto ja sen reunoilla (3) useita vetoketjullisia taskuja avaimille ja muille pikkuesineille sekä tietysti avoin kännykkätasku. Laukun (4) ei tarvitsisi olla päältä vetoketjulla suljettava, ja on oikeastaan aika hankalaa, jos aina pitää avata vetoketju ottaessaan laukusta jotain. Toisaalta ihmisjoukoissa tuntuu vähän epämiellyttävältä kuljetella ylhäältä täysin avonaista laukkua, mikä sulki pois kauppakassimallit.

Materiaalin toivoin olevan (5) paksua ja mieluiten tekstuurillista nahkaa, jossa pienet naarmut eivät näkyisi. (6) Kankainen sisävuori on mielestäni nahkalaukuissa välttämätön. (7) Olkahihnojen tulisi olla tukevat ja paksut, jotta ne eivät venyisi silloinkaan, kun laukku on täynnä tavaraa. Monissa tote-mallisissa laukuissa on mielestäni aika kapeat ja ohuet olkahihnat laukun tilavuuteen nähden. Aiemmin vaatimuksiini olisi kuulunut myös erillinen crossbody-hihna, sillä pienten lasten kanssa kulkiessa ja rattaita työntäessä on hyvä pitää kädet vapaina, mutta tämä vaihe alkaa onneksi olla meillä historiaa. Värin suhteen arvoin käytännöllisen (8) konjakinruskean ja klassisen mustan välillä. (9) Metalliosien halusin mieluiten olevan hopeanväriset ja huomaamattomat, (10) eikä laukussa saisi olla muutenkaan isoja logoja. Ulkomuodolta hain myös tiettyä (11) kasuaalisuutta – laukkua, jota voisi kantaa, oli jalassa sitten korkkarit tai lenkkarit.

Ja tämä kaikki (12) ilman nelinumeroista hintalappua, kiitos.


Ei ihme, että sopivaa yksilöä ei heti tullut vastaan. Jossain vaiheessa olin iskenyt silmäni Tory Burchin Half Moon Satcheliin, mutta se vedettiin pois myynnistä reilu vuosi sitten kesällä. Keväällä Half Moon kuitenkin palasi valikoimiin uudistuneena, ja nyt se käsittää kokonaisen sarjan erikokoisia laukkuja. Itse päädyin malliston laukuista tilavimpaan, Half Moon Toteen konjakinruskeana. Toive hopeanvärisistä metalliosista ei toteutunut, mutta muuten Half Moon Tote täyttää kriteerit ja on ollut lähes päivittäisessä käytössä jo kuukauden ajan.




Yksi Half Moon Toten parhaista puolista on, että sitä voi vähän muunnella tilanteen mukaan. Joinain päivinä joudun kantamaan mukanani melkoista kuormaa läppäristä vaihtovaatteisiin ja silloin laukun koko kapasiteetti on käytössä. Kun taas on liikkeellä kevyemmällä varustuksella, laukun reunat voi kuroa kiinni pienellä nappihihanalla, jolloin se onkin ikään kuin bucket bag. Yläosa napsahtaa vielä vaivattomasti kiinni nahan sisässä olevien magneettien avulla, jolloin laukku on oikeastaan aika siro ulkomuodoltaan (ainakin, jos ei ole pakannut sitä niin täyteen tavaraa kuin minä näissä kuvissa).

Tulipa pidettyä melkoinen mainospuhe. Mutta joo, olen ostokseeni ainakin toistaiseksi tyytyväinen ja kyllä sitä pitkään harkitsinkin. Niinhän se usein on, että kuin liian tarkkaan tietää, mitä hakee, sen löytäminen muuttuu aina vain vaikeammaksi. Onko siellä muita pohdiskelijoita ja harkitsijoita?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Upea laukku ja varmasti juurikin nuo kriteerit täyttävä. Arvostan suuresti jokaista, joka harkitsee laukkuvalintaa pitkään ja ostaa vasta sen miltei täydellisen löytyessä, eikä siinä etsintäprosessin aikana useaa miltei-lähes-sinne-päin-ihan-kivaa, joita ei kuitenkaan tule sitten niin mielellään käytettyä… Ennen saatoin joskus sortua tähän, onneksi en enää kuitenkaan 🙂
    Mukavaa syksyä!

    • Olen itsekin oppinut asioita kantapään kautta ja aiempien ostosten myötä on jalostunut kuva täydellisestä laukusta. Esim. minulla oli aiemmin vetoketjulla suljettava ”bowling bag”, joka ei loppupeleissä ollut sen vetskarin takia yhtään kätevä. Ihanaa syksyä sinnekin!

  • Tosi kauniin värinen ruskea ja näyttää täyttävän kyllä nuo kaikki kriteerisi, huippuhyvän näköinen!

    • Kiitos! Pakko kertoa tähän väliin mitä viisivuotiaani sanoi laukusta. Hän etsi iPadia ja pyysin katsomaan ruskeasta laukustani. ”Ai tästä kakan värisestä?” Joo just siitä… 😀

  • Kaunis laukku! Minulla on myös juurikin noilla kriteereillä laukku etsinnässä, täytyy ehdottomasti tutustua tuohon laukkuun. Mistä tuo tunika on?Tuon tyyppistä olen myös etsinyt 🙂
    -S

  • Tosi hyvännäköinen laukku, ja muistan sulla pienemmän saman merkin laukun. Ihana muuten, kun olet taas alkanut kirjoittamaan enemmän! Olen kaivannutkin inspiksiäsi! Mulla hakusessa myös uusi koululaukku (heh, sananmukaisesti), Mun viisi vuotta vanha See by Chloe alkaa olla tiensä päässä, se on niin kovalla kulutuksella ollut… Yhdellä työkaverillani on Tory Burchin laukku työlaukkuna, ja hän on sitä hehkuttanut.

    • Koululaukku, tosiaan! 🙂 Hyvin on Chloe kestänyt käytössä, viisi vuotta on kuitenkin aika pitkä ikä jatkuvassa käytössä olevalle laukulle. Mun mielestä TB:n laukuissa on hinta/laatu kohdallaan. Ihanaa kun jaksat käydä kommentoimassa Marjukka!

  • Hieno laukku! Olen itsekin melko harkitsevainen laukkujen shoppailija 🤗 2012 hankin Lancelin Premier Flirtin ja 2015 Furlan Piperin – en ole kyllästynyt vieläkään kumpaankaan, ihme kyllä. Lisäksi on perus Longchampeja apulaukkuina. Pikkulaukut ovatkin sitten ihan oma lukunsa, niitä ilmaantuu vaatehuoneeseen kuin sieniä sateella 😂

    • Hyvältä kuulostaa. Itse en oikein edes osaisi kuvitellakaan tilannetta, jossa mulla olisi kaappi täynnä laukkuja ja toisekseen että jaksaisin vaihdella niitä päivästä toiseen. Se tavaroiden siirtäminen laukusta toiseen on kuitenkin oma hommansa ja aina kuitenkin jotain puuttuu. Mutta pikkulaukkuja ei lasketa 🙂

  • Onpa kaunis ja käytännöllinen laukku! Tuo sinun mekkosi on myös sievä, saako udella minkä merkkinen?

  • Todella hyvännäköinen ja toiminnallinen arkilaukku! Ja niin kauniita kuvia muutenkin, tyylikäs koti ja asukas.

  • Kaunis laukku! Minun olallani on keikkunut jo pitkäään Tory Burchin keskikokoinen laukku (olen armottoman huono muistamaan mitään malleja ja nimiä!). Olen tykännyt siitä todella paljon. Myös minulla on etsinnässä iso, läppärin kuljetukseen soveltuva laukku ja tuo on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Kiitos vinkistä!

    • Kannattaa tutustua! Kovin iso läppäri tähän ei mahdu mutta mun 13-tuumainen Macbook Air sujahtaa kyytiin vaivattomasti.